Ministeri Ikonen Ylellä: Hyvinvointialueiden rahoitusmalliin valmistellaan muutoksia – tiedonkeruussa edelleen ongelmia
23.10.2025
Kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen (kok.) sanoo, että hallitus valmistelee hyvinvointialueiden rahoitusmalliin muutoksia. Kokoomuksen eduskuntaryhmän tiedotteen mukaan uudistuksia on valmisteltu koko syksyn ajan.
– Tällä hetkellä valmistelussa on hyvinvointialueiden rahoituslain uudistamisen kolmas vaihe, jossa tarkastellaan esimerkiksi rahoituksen määräytymistä diagnoositietojen perusteella sekä niin sanottu määräaikalaki. Sen avulla tietyille alueille voitaisiin tietyin edellytyksin myöntää lisäaikaa alijäämien kattamiseen, Ikonen sanoo tiedotteessa.
Ikonen myöntää, että rahoitusmallin pohjana käytettyjen diagnoositietojen luotettavuuden suhteen ongelmia esiintyy edelleen.
– Hallitus valmistelee parhaillaan lisätoimia prosessien parantamiseksi, ja niistä tiedotamme tarkemmin lähipäivinä, Ikonen sanoo.