Anna-Kaisa Aamulehdessä: Hallituksen tärkeä tavoite on sujuvampi hoitoon pääsy

28.9.2025

Terveydenhuollon palveluiden piiriin pääsy voi toisinaan tuntua pullonkaulan läpi tunkemiselta. Jonoissa vaivat harvoin itsestään parantuvat. Hallituksen tärkeä tavoite onkin sujuvampi hoitoon pääsy. Työtä tehdään laajalti, mutta asioiden mahdollisimman nopeaksi helpottamiseksi olemme tuoneet käyttöön useita täsmäratkaisuja, jotka tähtäävät terveydenhuollon saatavuuden parantamiseen ja lyhyempiin hoitojonoihin.

Mielenterveyspalveluiden saatavuus on ollut jo pitkään haaste. Nopea hoitoonpääsy on erityisen tärkeää nuorten mielenterveyshaasteiden kohdalla, jotta ongelmat eivät ehdi kasvaa vuoriksi. Siksi olen ylpeä siitä, että kokoomuksen pitkään ajama nuorten terapiatakuu astui vihdoin voimaan tämän vuoden toukokuussa. Terapiatakuun myötä alle 23-vuotiaiden nuorten on saatava tietyt mielenterveyspalvelut viimeistään kuukauden kuluessa siitä, kun tarve on todettu. Tämä on merkittävä askel kohti inhimillisempää ja sujuvampaa mielenterveydenhoitoa.

Samalla tunnistamme, että hoidon saatavuus edellyttää myös riittävästi osaajia. Mitoitukset eivät itsestään muutu avuksi ja tueksi. Siksi hallitus kehittää kaksivaiheista psykoterapeuttikoulutusta ja tekee ensimmäisestä koulutusvaiheesta maksuttoman. Tämä uudistus on tarkoitus ottaa käyttöön syksyllä 2026, ja se auttaa vastaamaan terapeuttipulaan tulevina vuosina.

Toinen keskeinen uudistus on tässä kuussa alkanut yli 65-vuotiaiden valinnanvapauskokeilu. Kokeilussa yli 65-vuotiaat pääsevät yksityiselle yleislääkärille julkisen terveydenhuollon asiakasmaksun suuruisella omavastuulla, noin 28 eurolla. Hallitus on tuonut järjestelmään hintakaton, mikä estää hintojen nousun ja pitää veronmaksajien rahoista huolta.

Yksityisellä yleislääkärillä voi tänä vuonna käydä kaksi kertaa, ensi ja seuraavana vuonna kolme kertaa. Lääkärit saavat kuitenkin meidän muiden tavoin itse valita miten työskentelevät, joten kaikki lääkärit eivät osallistu tähän Kela-korvauskokeiluun. Valitsemasi lääkärin osallistuminen kannattaakin tarkistaa ennen ajan varaamista Kelan verkkosivuilta.

Uudistus tuo helpotusta monille yli 65-vuotiaille. Samalla se vahvistaa mahdollisuutta keskittää käynnit samalle tutulle lääkärille, mikä lisää hoidon jatkuvuutta ja laatua. Toisaalta vähemmän hoitoa tarvitsevien mahdollisuus hoitaa asioitaan myös yksityisellä auttaa vähentämään painetta julkisen puolen palveluissa.

Terveydenhuollon saatavuudessa ei ole vain kysymys yksittäisiin palveluihin pääsystä, vaan myös hoidon jatkuvuudesta ja luottamuksesta. Siksi kehitämme myös omalääkärimallia yhdessä hyvinvointialueiden kanssa. Omalääkärimalli luo potilaalle pysyvän hoitosuhteen tuttuun lääkäriin tai hoitotiimiin. Asiointi tutun hoitajan tai lääkärin kanssa helpottaa etenkin pitkäaikaissairaiden ja monisairaiden arkea, kun asioita ei tarvitse kertoa joka tapaamisella uudelle ihmiselle. Emme määrää omalääkärimallissa yhtä kaikille hyvinvointialueille sopivaa ratkaisua, vaan tuemme alueita omien mallien kehittämisessä.

Nämä uudistukset eivät yksin ratkaise kaikkia terveydenhuollon ongelmia, mutta ne ovat tärkeitä askelia oikeaan suuntaan. Meidän on katsottava terveydenhuollon haasteita ratkaisukeskeisesti ja ihmisten arki edellä. Jokaisella on oikeus saada apua oikeaan aikaan. Täsmäratkaisut vievät Suomea kohti tätä tavoitetta.