AL: Pian selviävät ison muutoksen voittajat ja häviäjät – ”Yksi vaikeimpia uudistuksia”

28.10.2025

Lähiviikkoina julkistetaan luvut, joiden varaan Tampereella on pantu isoja odotuksia. Joissakin kunnissa samoja laskelmia odotetaan puolestaan pelonsekaisin tuntein. 

Kyse on valtionosuusuudistuksesta, joka on marras–joulukuussa tulossa kuntiin lausuntojen antamista varten.

”Niin pian kuin mahdollista”, vastaa kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen (kok.) kysymykseen tarkemmasta aikataulusta.

Ikonen oli maanantaina Tampereella kuntakierroksella keskustelemassa Pirkanmaan, Kanta-Hämeen ja Keski-Suomen kuntien edustajien kanssa tulevasta uudistuksesta.

Aikataulupaine on kova: reilun puolen vuoden päästä kuntien täytyy tietää, mille pohjalle vuoden 2027 talousarviota rakennetaan. Tavoitteena on, että hallituksen esitys olisi eduskunnan käsittelyssä tulevalla kevätkaudella ja olisi hyväksytty ennen kesätaukoa. Voimaan uuden peruspalvelujen valtionosuusjärjestelmän on tarkoitus tulla vuoden 2027 alusta.

Ikonen myöntää, ettei se helppo tehtävä ole. ”Tämä tulee olemaan yksi vaikeimpia uudistuksia”, Ikonen sanoo.

Lue koko juttu Aamulehdestä!