AL: Anna-Kaisa Ikonen kertoo, miksi Pirkanmaan tavoitteita on yhä vaikeampi saada läpi valtakunnan politiikassa – ”Luulen, että on ollut kateutta”

6.7.2026

Pirkanmaan asema on vahvistunut viime vuosina, mutta nyt maakunta ei saa tyytyä nykytilaan. 

Näin arvioi kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen (kok.), jonka mukaan maakunnan on tehtävä aiempaa enemmän töitä saadakseen tavoitteensa läpi valtakunnan politiikassa.

Ikonen uskoo, että yksi selitys löytyy Pirkanmaan viime vuosien yleisestä kehityksestä.

”Kyllä minä luulen, että tässä viime vuosien aikana on ollut jonkun verran ihan kateutta siitä, että täällä on tapahtunut aika paljon asioita.”

Viimeiset kolme vuotta Ikonen on tasapainoillut kahden roolin välillä: kunta- ja alueministerinä hänen on ajettava koko Suomen etua, mutta pirkanmaalaisena kansanedustajana häneltä odotetaan oman maakunnan edunvalvontaa.

Lue koko juttu Aamulehdestä!